maanantai 5. marraskuuta 2012

1977

Otetaanpa vaihteeksi käsittelyyn keskimäärin hieman heikompitasoinen elokuvavuosi, vertailukohdaksi kovatasoisemmille. Edes klassikon asemaan nopeasti noussut alkuperäinen Star Wars ei muuta muuksi sitä seikkaa, että vuonna 1977 elokuvalliset ilonaiheet jäivät lukumäärältään kohtalaisen vähäisiksi. Olen muistiinpanojeni mukaan nähnyt 67 tuona vuonna ensi-iltansa saanutta elokuvaa, ja niistä vain neljä yltää täysiin pisteisiin eli viiteen tähteen - onnistumistiheys jää siis melko tarkasti kuuden prosentin tasolle. Tämä on alle puolet esimerkiksi aiemmin käsitellyn vuoden 1971 lukemasta.


Sitäkin harmillisempaa on, että kyseiset neljä vuoden 1977 täysosumaa eivät ole yleiseltä tasoltaan mitenkään poikkeuksellisen loistokkaita. Jos ne asetettaisiin samalla viivalle vaikkapa vielä käsittelemättä olevien saman vuosikymmenen huippuvuosien kuten 1972 ja 1974 kärkipään tarjonnan kanssa, kävisi nolosti. Mutta en silti halua ryhtyä vähättelemään niitä: vaikka seuraavat neljä elokuvaa eivät kuulukaan valmistumisvuosikymmenensä terävimpään kärkeen, ovat ne silti huippupisteensä ansainneet ja kuuluvat yleissivistykseen.

Cesare Canevari: Gestapo's Last Orgy
Italiassa villitykseksi muodostuneen natsieksploitaation suhteellisen lyhytaikaiseksi jäänyt riemukulku huipentui nimenomaan vuoteen 1977, jolloin valmistuivat lajityypin todelliset huipputeokset. Niistä pitää mainita tämän elokuvan lisäksi myös Luigi Batzellan vavahduttava Beast in Heat sekä Fabio De Agostinin enemmän draamapainotteinen Red Nights of the Gestapo. Lajityypin ikiaikainen ykkönen on kuitenkin Cesare Canevarin mestariteos Gestapo's Last Orgy, josta tekee muistettavan ohjaajan täysin odottamaton päätös - ja myös kyky - tehdä elokuvaansa oikea käsikirjoitus ja aidosti koskettavia henkilöhahmoja. Päähenkilö Lisellä on uskottava motiivi ja samastuttavia luonteenpiireitä. Hänen suhteensa keskitysleirin komendanttiin on kompleksinen ja aidontuntuinen, ja voi sitä kivisydäntä joka ei purskahda itkuun, kun tarina päätyy vuosia leirikokemusten jälkeen odottamattomaan, traagiseen, mutta myös täysin loogiseen ja uskottavaan loppuratkaisuunsa. Canevarin elokuva ei häpeä vähääkään muiden eurooppalaisten taide-elokuvien joukossa.


David Cronenberg: Rabid
Eri elokuvavuosien vakiovieras, kanadalainen body horror -mestari David Cronenberg teki ensimmäisen viiden tähden elokuvansa vuonna 1977. Kieltämättä liikutaan vielä luokituksen alarajalla, ja Cronenberg on sittemmin yltänyt paljon hallitumpiinkin suorituksiin, mutta Rabidin lohduton maailmanlopuntunnelma vie mukaansa aina yhtä tehokkaasti ja nuoren shokkielokuvantekijän asenne on alusta saakka kohdallaan. Pornotähti Marilyn Chambers suorituu moitteettomasti keskusroolistaan nuorena naisena, josta plastiikkakirurginen kokeilu tekee vastoin hänen omaa haluaan verenjanoisen hirviön. Verenjano lähtee leviämään hallitsemattomana epidemiana olympialaisten jälkeisessä, kylmän kuulaassa ja syksyisessä Montrealissa.

Peter Carter: Rituals
Sekä ennen tätä elokuvaa että myös sen jälkeen tuntemattomana pysytellyt brittiohjaaja Peter Carter onnistuu sellaisessa, mitä kauhuelokuvan kentässä harvemmin edes yritetään. Hän kykenee luomaan piinaavaa jännitystä jättäen shokkien annostelemisen äärimmäisen vähälle ja paljastamalla hirviönsä vasta aivan viimeisessä kohtauksessa. Ja millainen hirviö sitten nähdäänkään! Ryhmä lääkäreitä - siis puolustuskykyisiä, raavaita miehiä - päätyy erämaaretkellään tuntemattoman metsän kulkijan vainoamaksi, ja tällä onkin heidän varalleen todella kammottavia suunnitelmia. Tunnelmallinen kauhu ei ole montaakaan kertaa elokuvan historiassa ollut näin totaalisen tehokasta ja viimeiseen asti puristavaa.


George Lucas: Star Wars
Nuoren ja lahjakkaan George Lucasin upeasta avaruusseikkailusta on jokseenkin mahdotonta kirjoittaa mitään, mitä siitä ei olisi jo aiemmin kirjoitettu, ja kertoa mitään, mitä siitä ei jo ennestään tiedettäisi. Todettakoon siis vain, että se on totta kai yksi oman aikansa vaikutusvaltaisimmista amerikkalaisista viihde-elokuvista, ja että sille ojennettavat viisi tähteä kuuluvat luonnollisesti sille alkuperäiselle versiolle, jota ei ole sittemmin uudelleen ja uudelleen raiskattu erilaisin täydellisen tarpeettomin digitaalisin korjauksin.

Vuoden kaksi kunniamainintaa kuuluvat westerneistään parhaiten tunnetun Sam Peckinpahin vaikuttavalle sotaelokuvalle Cross of Iron sekä Robert A. Endelsonin luvattoman huonosti tunnetulle väkivaltaisen b-elokuvan pikkuklassikolle Fight for Your Life. Kumpainenkin tavoittaa omalla tavallaan jotakin hyvin oleellista siitä, miten ja miksi meidän ihmisten väliset perustavaa laatua olevat eroavaisuudet voivat ajoittain johtaa hirmuisiin tekoihin.

Vuoden 1977 top 3:
1. Gestapo's Last Orgy
2. Rituals
3. Star Wars

Jukka Halttunen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti